MINUSTA

Olen 53-vuotias kahden lapsen isä. Lapset ovat muuttaneet omilleen ja elän omakotitalossa vaimoni kanssa. Elämääni on leimannut ihana tyttäreni, jolla on downin syndrooma. Tuhannet ovat ne tunnit, jotka olemme yhdessä viettäneet erilaisia taitoja opetellen. Nyt tyttäreni asuu omassa kodissaan ja käy työtoiminnassa Helsinkiläisessä kahvilassa. Olen ollut myös Mun koti ry:n johtoryhmässä perustamassa kehitysvammaisille asumispalvelua. Myös ensihoitajana työskentelevä poikani antaa lisänsä elämääni ja tietoa ammatistaan käytettäväkseni.

Perhe- ja parisuhdekeskeisyys on elämäni kantava voima. Luonteeltani olen utelias ja sisäisesti avoin. Voin siis joskus tuntua vaikeasti lähestyttävältä, mutta huomaat minun olevan kuitenkin empaattinen ja välittävä. Perheessäni vaimo on aina puhunut lapsille ruotsia ja savolaisuudestani huolimatta ymmärrän sitä kohtuullisen hyvin. Englannin kieli sujuu hyvin tarvittaessa.

KOULUTUS

  • Ylioppilas 1990
  • Palomies-sairaankuljettaja 1991
  • Psykiatrinen sairaanhoitaja 1996
  • Psykiatrinen perhe- ja verkostotyökoulutus 1998
  • Ensihoitaja-perustaso 2005

POLITIIKKA

Politiikassa olen toiminut hyvinvointialueen alusta. Uudelleen ehdolle lähtemistä mietin pitkään. Päädyin jatkamaan, koska minulla on osaamista jota tarvitaan ja mahdollisuus palvella näin yhteiskuntaa. Valtuustotyö on ollut haastavaa, mutta olen mielestäni pystynyt hyvin tuomaan osaamistani käyttöön ja luomaan tässä työssä tarvittavia verkostoja. Valtuutetun työssä jatkuva työ uuden oppimiseksi on tärkeintä. Toiseksi tärkeintä on tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa ja kuunnella. Kukaan meistä ei ole yksin viisas, vain yhdessä sopien päästään parhaaseen tulokseen.

  • Aluevaltuutettu
  • Varautuminen ja turvallisuus-lautakunnan jäsen
  • SDP aluevaltuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja
  • HPK palvelut oy:n hallituksen jäsen

TYÖKOKEMUS

Neste oy

Palomies-sairaankujettaja

  • Sijaisuuksia 1989-1991
  • Vakituisena pelastaja-ensihoitajana 2001 alkaen
  • Luottamusmiehenä useita jaksoja
  • Ensihoitovastaavana useita vuosia

Porvoon sairaala

Psykiatrinen sairaanhoitaja

  • Akuuttiosastolla 1995-2001
  • Erikoistunut akuutteihin psykooseihin, ja vakaviin persoonallisuushäiriöihin
  • Työtapana perhe- ja verkostotyö
  • Nuoriso-osasto projektin vetäjänä viimeisen vuoden. (Projekti kariutui, koska ei saatu palkattua erikoislääkäriä.)
  • Kaksi vuotta luottamusmiehenä, jolloin myös psykiatrian johtoryhmässä